top of page

Kirjailijasta

Anne Leinonen (s.1973) on moneen kertaan palkittu keskeinen kirjoittaja, tutori ja toimittaja. Hänen novellejaan on julkaistu sekä aikakauslehdissä että antologioissa, ja ne ovat voittaneet useita Atorox-palkintoja. Kritiikin kiittämiä tieteisromaaneja ovat esim. Viivamaalari ja Ilottomien ihmisten kylä, sekä yhdessä Eija Lappalaisen kanssa kirjoitettu tulevaisuuteen sijoittuva trilogia Routasisarukset. Nuorten- ja aikuisten proosan kirjoittamisen lisäksi Leinonen on tehnyt radiokuunnelmia, näytelmiä ja äänikirjoja.

Anne Leinonen liikkuu sujuvasti sekä tieteiskirjallisuuden että fantasian alueella. Hänen teksteissään korostuvat teemat toiseudesta ja vieraudesta sekä yhteisön ja yksilön välisen suhteen ongelmista. Luonto on tärkeässä osassa hänen työssään, se kuljettaa tarinaa ja toimii sekä tapahtumien näyttämönä että symbolisella tasolla. Leinosen proosa on tiivistä, hän ei kuvaile ulkokohtaisesti vaan vie lukijansa keskelle tapahtumia ja henkilöidensä elämää. Hän on myös erittäin taitava ja omaleimainen kielen käyttäjä.

 

Anne Leinonen kokeilee mielellään erilaisia tyylilajeja sekä pitää vireillä useita samanaikaisia töitä. Hän on erityisen tunnettu taidostaan tehdä yhteistyötä muiden kirjoittajien kanssa. Oman tuotannon lisäksi Leinonen toimittaa kaunokirjallisia teoksia ja tietokirjoja.

Palkintoja ja ehdokkuuksia:
WSOY:n nuortenkirjakirjoituskilpailun 1. sija yhdessä Eija Laitisen kanssa 2000
Kansan sivistysliiton Etelä-Savon rahasto kannustuspalkinto, 2000
Portin kirjoituskilpailun voitto 2003 ja 2011

Useita muita palkintosijoituksia Portin kirjoituskilpailussa
Atorox-palkinto vuoden parhaalle tieteis- tai fantasianovellille vuosina 2003, 2005 ja 2011
Finlandia Junior -ehdokkuus yhdessä Eija Lappalaisen kanssa 2011

Tähtivaeltaja-ehdokkuus (yhdessä Eija Lappalaisen kanssa) 2012

Tähtivaeltaja-ehdokkuus  (yhdessä Petri Laineen kanssa) 2015

Sokeain kuunnelmapalkinto (yhdessä Eija Lappalaisen kanssa) 2015

Kuvastaja-ehdokkuus 2016

Etelä-Savon taidepalkinto 2022

OTA YHTEYTTÄ
bottom of page